PELASTETAAN ETELÄPUISTO

Yli-innokkaat eläkeikäiset ovat hankalia koska he vaativat päättäjiltä vastuuta kaupunkisuunnittelussa. He ovat myös hankalia koska heidän muistinsa vielä pelaa ja he nostavat esiin aikaisempia lupauksia ja sopimuksia silloin kun ne kaupunkilaisten ja koko seudun kannalta ovat edelleen hyviä toteutettaviksi. Yli-innokkaat eläkeikäiset ovat hankalia myös siksi, että sattuvat tällä hetkellä kuulumaan suuriin ikäluokkiin ja saavat tarvittaessa isonkin metelin aikaan. Ja etteivät he leimautuisi vain ei-joukoksi ja menneisyyden vaalijoiksi mainittakoon, että myös moni tulevaisuuteen tähtäävä aloite on lähtenyt liikkeelle kaupunkilaisten aloitteesta, kuten esim. Tampereen lasten ja nuorten kuvataidekoulun (nyk. Sara Hildén-akatemia) perustaminen yli 30 vuotta sitten. He ärsyttävät myös siksi, että oikeastaan heitä voisi vähättelyn sijaan kutsua valveutuneiksi tai ainakin hereillä oleviksi kansalaisiksi. Yli-innokkaat eläkeikäiset eivät ole kuitenkaan järjestäytyneitä ja joukossa on yhtä montaa mieltä kuin ihmistäkin. Minäkin esitän tässä kirjoituksessa vain omia näkemyksiäni kuten toivottavasti teki myös Aamulehden päätoimittaja viime sunnuntaina (20.12.15 pääkirjoitus).


Tampereella voimme nauttia kuvataiteen historiaan, yhteiskuntaan sekä nykytaiteeseen keskittyvistä näyttelyistä kolmessa museossa. Tampereen taidemuseon, Sara Hildénin taidemuseon ja Vapriikin sisällöllinen työnjako toimii käyttäjien näkökulmasta katsoen loistavasti. Kukin museoista pystyy vuosi toisensa jälkeen tuottamaan vetovoimaisia näyttelyitä Tampereelle ja houkuttelemaan siten näyttelyvieraita laajalti koko maasta. Kun sisältö on osaavan henkilökunnan toimesta kohdallaan jää kaupungin tehtäväksi esim. tila- ja saavutettavuuskysymykset.


Otetaan esimerkiksi Sara Hildénin taidemuseo. Se rakennettiin hienolle paikalle Särkänniemeen ja arkkitehtuuriltaan se on pätevä tänäkin päivänä. Tämän saatamme todeta jokaisella museokäynnillä kun ikkunoista Näsijärvelle avautuva maisema eri vuodenaikoina tuo oman lisänsä näyttelyihin. Tuskin kenellekään tulisi edes mieleen etsiskellä museolle uutta paikkaa ellei sitä olisi ahdistettu huvipuiston takanurkkaan riistämällä samalla kehitys- ja laajentumisnäkymät. Hienoinkaan palatsi ei toimi, jos siltä viedään sisäänkäynti. Liikennejärjestelyt ja saavutettavuus on kaupunkisuunnittelun tehtävä ja siinä on kuunneltava ennen kaikkea museon henkilökuntaa.


Eteläpuiston nostaminen Sara Hildénin taidemuseon mahdolliseksi uudeksi sijoituspaikaksi on seurausta kaupunkilaisten monisuuntaisesta huolesta. Museolla on oltava toimintaedellytykset. Jos ne eivät pääse toteutumaan on muuttoa suunniteltava ja mieluiten paikkaan, joka on vielä avointa kenttää eikä umpirakennettua aluetta. Ehdottamalla taidemuseota Eteläpuistoon sen suojelijat viestittävät myös tarpeesta pitää puistoalue yhteisenä viher- ja virkistysalueena ja siten olennaisena osana Pyynikkiä. Ratinanrannan mallia jatkava kivetty rantabulevardi tai hieman leveämpi rantakaistale asuintalojen edessä ei vastaa visiota julkisen käytön mahdollisuuksista. Samalla pidetään huolta siitä aiemmin kehitetystä loistavasta näkemyksestä, että kaupungissa on yhtenäisiä puistoreittejä järveltä toiselle ihmisten kulkea. Ne ovat osa omaleimaista Tamperetta ja siksi niiden olemassaolo on taattava.


Aamulehden päätoimittajalle ja kansalaisaktivisteista harmistuneelle apulaispormestari Pekka Salmelle muistuttaisin, ettei Tampereella olisi enää hienoa kauppahalliakaan jolleivät yli-innokkaat eläkeikäiset ja muut valveutuneet kansalaiset olisi asettuneet purku-uhkan esteeksi 70-luvun markettivillityksessä. Itse olin silloin vasta muuttanut Tampereelle ja liian nuori ymmärtämään vaaraa. Onneksi oli ihmisiä, jotka sen näkivät. Demokratiaan kuuluvaa keskustelua ja joulurauhaa kaikille toivottaen


Maisa Heiskanen

ent. Lasten ja nuorten kuvataidekoulun rehtori ja kuvataideopettaja
nyk. kansalaisaktivisti

”Tampereen kansalliseksi kaupunkipuistoksi soveltuva kokonaisuus voisi alkaa Eteläpuistosta ja kulkea helminauhana Ratinan kautta Tammerkosken vartta Näsijärvelle”. Tämä kaupunginvaltuutettu Matti Höyssän valtuustoaloite käsiteltiin kaupunginhallituksessa 2.4.2013.
Esittelijänä toimineen hankejohtaja Tero Tenhusen mukaan tulee ensin ratkaista keskustan kehittämisohjelman mukaiset maankäyttöhankkeet ja rajata kansallinen kaupunkipuisto vain kiistattomille alueille.
Huolena näyttää olevan, että ympäristöministeriö voi rajoittaa kaupungin valtaa päättää kaavoituksesta, koska kaupunkipuiston on täytettävä ministeriön asettamat vaatimukset. Vireillä olevassa asemakaavahankkeessa voidaankin panostaa puiston tuhorakentamiseen. Suunnitelmassa kansalliseksi kaupunkipuistoksi Eteläpuisto on jätetty selvitysalueeksi.
Eteläpuisto on keskeinen osa viher- ja virkistysverkkoa, koska se liittää yhteen Tammerkosken kulttuurimaiseman ja Hämeenpuiston Pyynikin luonnonsuojelualueeseen. Eteläpuiston historiallinen ja kulttuurinen merkitys tulee olla lainkin mukaan asemakaavatyön lähtökohta.
Pormestarin nimeämä ohjausryhmä linjaa selvitystyötä. Tarveselvitys on määrä saattaa loppuun vuonna 2015, minkä jälkeen asia viedään kaupunginvaltuuston.
Kyse on arvomaailmasta. Taiteilijoita kunnioittaen Sara Hildénin taidemuseo veistospuistoineen on sijoitettava helposti saavutettavaan Eteläpuistoon luonnon keskelle. Mäntässä Serlachiuksen museon kävijämäärä ja tulot ovat kasvaneet uuden paviljongin myötä. Paviljongin valmistumisen jälkeen museoissa on vieraillut lähes 120 000 kävijää, näistä Göstassa yli 80 000 (tilasto kesäkuulta 2015). Vuoden 2014 pääsymaksutulot olivat n. 338 400 euroa ja vuoden 2015 marraskuun lopulla 412 000 euroon. Lisäksi paviljongin valmistumisella on huomattava työllisyysvaikutus.

Pyydän edelleen vastausta tämän lehden palstalla ohjausryhmän jäseniltä. Missä vaiheessa kansallisen kaupunkipuiston suunnittelu on? Mikä on Eteläpuiston alueen kaavatilanne? Miten Eteläpuisto on tässä vaiheessa otettu huomioon kansallisen kaupunkipuiston suunnittelussa vai onko se yhä selvittelyalueena? Jos Eteläpuistoa ollaan jättämässä kaupunkipuistorajauksen ulkopuolelle vastoin voimassa olevaa maakuntakaavaa, mihin tutkimuksiin, selvityksiin ja kriteereihin ratkaisu perustuu?

Eeva Lahdensuo

Tampereen kaupungilla on käsittelyn alla kansallisen kaupunkipuiston perustaminen Tampereelle.
Selvitystyötä ohjaa ja linjaa pormestarin nimeämä ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii apulaispormestari Pekka Salmi, joka oli läsnä kaupunkilaisille järjestetyssä yleisötilaisuudessa 1.6.2015. Läsnä olivat myös yleiskaavapäällikkö Pia Hastio ja johtava erikoissuunnittelija Ranja Hautamäki.

Kyseisessä tilaisuudessa esiteltiin alueet, jotka Tampereella kuuluvat suunnittelussa olevaan kansalliseen kaupunkipuistoon. Huomionarvoinen asia on se, että Eteläpuisto on suunnittelussa selvitysalueena.
Kansallinen kaupunkipuisto on Suomen maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL) määritelty. Siinä mm. lakimääritelmän mukaan kansallinen kaupunkipuisto voidaan perustaa ”kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien kaupunkikuvallisten, sosiaalisten, virkistyksellisten tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi”. Kansallisten kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana ja eheänä kokonaisuutena.

Voimassa olevassa maakuntakaavassa Eteläpuisto on merkitty virkistysalueeksi. Tampereen osayleiskaavoissa kuten myös Maisemasuunnittelu Hemgårdin suunnitelmassa Eteläpuisto on kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä alue. Tampereen keskustan strategisen osayleiskaavaluonnoksen mukaan Näsinpuisto- Hämeenpuisto- Eteläpuisto muodostaa merkittävän viherverkkojen yhtenäisyyden. Yhdyskuntarakenteen eheyttämisselvityksen (EHYT) mukaan Eteläpuisto on Tammerkosken kansallismaisemaa, merkittävää avointa maisematilaa, jonka ketjumaisen jatkuvuuden turvaamista pidetään tärkeänä. Eteläpuiston ja sen lähialueiden kansainvälisen suunnittelukilpailun tuomaristokin toteaa, että Seelake- ehdotetussa ratkaisussa puuttuu verkostollinen viheryhteys Pyynikin vihervyöhykkeen ja Hämeenpuiston väliltä ja että rannan raskas rakentaminen ja korkeat rakennukset heikentävät ranta-alueen viihtyisyyttä ja peittävät järvelle avautuvia näkymiä.

Esitän julkiset kysymykset ja pyydän vastausta tämän lehden palstalla edellä mainituilta ohjausryhmän jäseniltä. Missä vaiheessa kansallisen kaupunkipuiston suunnittelu on? Mikä on Eteläpuiston alueen kaavatilanne? Miten Eteläpuisto on tässä vaiheessa otettu huomioon kansallisen kaupunkipuiston suunnittelussa vai onko se edelleen selvittelyalueena? Jos Eteläpuistoa ollaan jättämässä kaupunkipuistorajauksen ulkopuolelle vastoin voimassa olevaa maakuntakaavaa, mihin tutkimuksiin ja selvityksiin sekä kansallisen kaupunkipuiston kriteereihin ratkaisu perustuu?

Eeva Lahdensuo

Päivän iskusanoja kaavoituksessa ovat tiivistys- sekä täydennysrakentaminen. Ajatus on oikea: kaupungin tulee näyttää kaupungilta ja turhat ”hampaankolot” voidaan hyvinkin täyttää.

Tiivistysrakentamisen idea on Tampereella kuitenkin ymmärretty väärin. Siitä osoituksena on muun muassa Santalahden ylimitoitettu ja Pispalan kylkeen sopimaton kerrostalokaavaluonnos. Näyttää siltä, että joka ikinen pläntti pitäisi rakentaa.

Mutta ei kaikkia avoimia paikkoja pidä tupata täyteen, eivätkä ne 90 000 asukasta, joita maalaillaan asettuvan Tampereelle vuoteen 2030 mennessä, eivät varmasti halua pakkautua kuin sillit suolaan.

Tiivistysrakentamisen pitäisi kohdentua joukkoliikennekäytävien tuntumaan, ei missään nimessä ihmisille tärkeille ja henkistä vireyttä ylläpitäville puisto- ja maisema-alueille.

Yksi tuoreimmista kömmähdyksistä on Eteläpuiston suunnittelukilpailun tulos. Karrikoituna, jos arkkitehdille antaa tilan, sen hän myös täyttää. Eteläpuiston tapauksessa kävi suunnitellun volyymin suhteen juuri näin.

Jatkotyötä raapustellaan nyt Seelake-suunnitelman pohjalta. Seelakessa kerrostalot työntyvät Pyhäjärven rantaan, jolloin voimme heittää hyvästit toimivalle rantapuistolle, jollainen Eteläpuistosta on mahdollisuus kehittää.

En ymmärrä mikä muu kuin raha ja gryndaus ovat motiiveina sille, että Kaakinmaan eteläosaan täytyy yrittää tunkea 185 000 kerrosneliömetriä. Esimerkiksi vuoden 1995 kaava soi Tampellan alueelle 195 000 km2, mikä sinne näyttää istuneen sinne kohtuullisen hyvin, mutta on selvästi liikaa Eteläpuiston osalta.

Kaakinmaan eteläosaan mahtuu sekä kaupunkipuisto että tiivistysrakentamista, kyse on vain sekä rakentamisen mittakaavasta, luonnonarvoista että ihmisistä välittämisestä. Esimerkiksi Kulkutautisairaalan tontti on oivallinen paikka rakentaa. Samoin De Gamlas Hemin viereen sopii maltillista ja matalahkoa rakentamista. Sen sijaan Koulukadun kenttään, Nalkalantoriin en koskisi, enkä Ratinansillan kupeeseen jäävään nurmikenttään.

Eteläpuiston ranta on kohennettava riittävällä laajuudella kuntalaisten virkistysalueeksi. Sinne sopii kesäkahvilaa, laituria, ja miksei joku julkinen rakennuskin, kuten museo, nykyiselle töyräälle. Rantapuiston on kuitenkin sovelluttava oleskeluun, ja sen on toimittava väylänä Pyynikille ja myös sieltä päin ydinkeskustaan, Hämeenpuistoon ja Laukontorille. Näillä ajatuksilla puolustan Eteläpuistoa ja koko Kaakinmaan eteläosaa tapporakentamiselta.

Jari Niemelä
kaupunginvaltuutettu (SDP), yhdyslautakunnan jäsen, kaupunginhallituksen varajäsen

Tampereen Eteläpuiston täyteen rakentaminen on vanhanaikaista, raskasta ja keskittävää rakentamista - betonikaupungin filosofiaa. Monet ihmiset kuitenkin haluaisivat asua enemmän puutarhamaisessa kaupungissa, koska tilaa kyllä riittää. Kaavoittajilta on päässyt Eteläpuiston kohdalla unohtumaan se, että Hämeenpuiston vihreän puistovyöhykkeen idea on jo aikoinaan ollut, että se yltää järvestä järveen. Eteläpuisto on Hämeenpuiston vihreiden keuhkojen jatke.

Toivoisi, että kaupunkirakennetta mietittäisiin nykyistenkin asukkaiden kannalta. Totta kai Tampereelle tulee lisää ihmisiä, mutta onko kaikki pakko tunkea kapealle kannakselle? Pohjois-Tampere Teiskon alueineen on vielä rakentamatta. Siellä voidaan asua tulevaisuudessa energiansäästötaloissa ja ajaa töihin sähköautolla. Erityisesti omakotitaloalueet jäävät nykyisessä kehittämisfilosofiassa sivuun, vaikka kaikki tietävät niiden taloudellisen, veronmaksajia tuovan merkityksen. Erityisesti meillä on unohdettu matalat, townhouse-kaupunginosat, jotka ovat suosittuja Hollannissa ja perinteisesti Britanniassa. Jos Hollannilla on varaa rakentaa väljemmin ja matalammin, miksi ei meillä pinta-alaltaan suuremmassa Suomessa?

Voisivatko kaupunkilaiset vaikuttaa nykyistä paremmin siihen, millaiseksi itse ydinkaupunkia kehitetään? Kaupunkilaisten omat ehdotukset sisältäisivät varmasti puita ja fiksua, kohtuullisen kokoista täydennysrakentamista. Kaupunkilaisia kannattaa kuunnella, kun toteutetaan uusia palveluja ja asumisen laatua nostavia ideoita kuten asukkaiden yhteisiä pihatiloja. Nykyään noille pihoille vallassa olevat poliittiset päättäjät haluavat uusia taloja, viis asukkaiden viihtymisestä.

Eteläpuistossa ei ole kyse vain asuinalueesta, vaan julkisesta ja yhteisestä ranta- ja puistoalueesta, joka kuuluu kaikille tamperelaisille. Ehkä voitaisiin joitain kerrostaloja rakentaa Eteläpuiston pohjoislaidalle nykyisten katujen varteen. Mutta itse puisto tulisi saattaa kaikkien kuntalaisten käyttöön siistittynä ja istutettuna. Talvella puiston käyttö olisi erilaista kuin kesällä.

Maailmankaupungissa New Yorkissa istutettiin parikymmentä vuotta sitten katujen varsiin suuret määrät lehtipuita. Tuloksena oli ilman laadun parantuminen ja hengitystiesairauksien merkittävä vähentyminen. Miksei Tamperetta voisi viherryttää strategisella päätöksellä? Ehdotus kuulostaa ehkä naiivilta, mutta kaikki se, mitä ympäristöpsykologia kertoo ihmisen hyvinvoinnista, puolustaa tätä näkökantaa. Eteläpuisto on säästettävä eikä tehtävä nyt kiireellä peruuttamattomia päätöksiä.

Maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin Tampereen kaupungille laatima puistomainen suunnitelma puoltaa sitä, että entisen speedway-radan paikalla voidaan järjestää erilaisia kaupunki- ja liikuntatapahtumia rinnekatsomoineen. Pyhäjärven rantaan olisi myös mahdollista rakentaa vaikkapa maauimala tai uusi Sara Hildenin taidemuseo!? Tai tervetuloa laulamaan yhteislauluja ilta-aurinkoon terassimaiseen puistoon!?

Paljonko pitää vajaan 3000 ihmisen (Etelä-Puiston alueen uudet asukkaat) hyötyä, jotta se korvaa 50 000 ihmisen (alueen nykytilasta nauttivat) menetykset? Kyllä kaupunkeja tulisi kehittää mahdollisimman paljon vihreää ekosysteemiä säästäen eikä tuhoten. Tapiolassakin on ryhdytty palauttamaan vanhan puutarhakaupungin ideoita.

Varsinkin ratikkalinja vaatii ympärilleen raskasta kerrostalorakentamista, että kallis raideinvestointi saadaan edes jotenkin kannattavammaksi. Mutta Eteläpuistoon ei ratikkalinja edes yllä, joten se ei käy perusteluksi. Muutenkin biokaasubussit, viherryttäminen ja orgaaninen lisärakentaminen olisivat fiksua kaupunkikehittämistä. Eteläpuistosta taas voi tulla kansan olohuone ilta-aurinkoineen kaupungin lämpimämmällä puolella, jos niin halutaan.

Mikko Alatalo (kesk)
taiteilija, kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja